Ciao a tutti,
tekstien julkaisussa on ollut jotain ongelmaa, eikä ilmeisesti viime viikon tuntitiivistelmä ole näkynyt kellekään. Koitetaanpa nyt uudestaan!
HUOM! Huomenna 19.2. ei ole tuntia, sillä Raisio-opistossa on hiihtoloma. Tapaamme ensi kerran 26.2. :)
Tunnilla jatkoimme kellonaikojen parissa ja saitte vielä harjoitella suurin lukujen muodostusta. Jos ei päässyt tunnille, voi tutustua sivulla 74 olevaan A che ora? -laatikkoon ja tehdä tehtäviä sivulla 75. Jaoin teille myös monisteen, jossa on tiivistettynä kappaleiden 0-4 hyödyllisiä lauseita, poissaolijat saavat minulta sen seuraavalla kerralla. :)
Kotona voisitte tehdä tehtävät sivulla 6-9 sivulla 79. Kaikkia ei tokikaan tarvitse tehdä, mutta kannustaisin tekemään ainakin tehtävän 9, jonka myötä saa harjoitella kirjoittamista ja lauseenmuodostusta. :)
Buona settimana di vacanza a tutti!
Alina
PS: tästä pääsette kuuntelemaan Diodaton kappaleen Fai rumore.
PPS: tästä pääsette tutustumaan informazionefacile.it -sivustoon.
tiistai 18. helmikuuta 2020
sunnuntai 9. helmikuuta 2020
5.2.
Ciao a tutti,
tänään jatkoimme verbien parissa ja harjoittelimme sekä ARE että ERE -verbejä. Tutustuimme myös dovere-verbiin paremmin sivulla 69. Kertasimme myös questo-sanan käyttöä ja taipumista. Uutena asiana tutustuimme kellonaikojen ilmaisemiseen sivulla 73-74.
Kotona voisitte tehdä tehtävät 8 sivulla 70, 16 sivulla 74 ja 4-5 sivulla 79. Kaikkea ei tokikaan tarvitse tehdä. :)
Jatketaan näistä teemoista ensi viikolla!
Buona settimana a tutti!
Alina
PS: tästä pääsette kuuntelemaan Jovanottin tanto tanto tanto -kappaleen.
PPS: tästä pääsette katsomaan ALMAtv-kanavan opetusvideon kellonaikojen ilmaisemisesta.

keskiviikko 29. tammikuuta 2020
29.1.
Ciao a tutti!
Tänään jatkoimme verbien parissa ja kertasimme hieman substantiivien ja määräisten artikkeleiden monikkomuotoja. Uutena asiana tuli säännöllisten ERE-verbien taivutus sivulla 71. Teimme tähän liittyviä tehtäviä, poissaolijat pääsevät mukaan lukemalla sivun 71 kielioppiosuuden ja täyttämällä puuttuvat muodot, ja tekemällä itsenäisesti esim. tehtävän 12. Lisäksi tutustuimme Questo/Quello -sanoihin ja teimme tehtävät 13 ja 14. Teimme myös kuuntelutehtävän sivulla 66, tämän voi tehdä kotona vaikka harjoittelemalla ääneen vuosilukuja (ja toki muitakin suuria lukuja).
Ensi kerralla kertaillaan tähän mennessä käytyjä asioita, sekä tutustutaan dovere-verbiin ja kellonaikoihin. :)
Pyysin teitä tekemään kotona tehtävät 1A ja 3 sivulla 78. :)
Ci vediamo la prossima settimana!
Alina
PS: tästä pääset kuuntelemaan Cesare Cremoninin kappaleen "Vieni a vedere perché"

perjantai 24. tammikuuta 2020
22.1
Ciao cari studenti,
tällä tunnilla jaoin teille kielioppimonisteen, joka kattaa aika pitkälti tähän mennessä käydyt kielioppiasiat (ja hieman muutakin, mm. vähän enemmän poikkeussääntöjä esim. substantiivien sukujen valinnasta jne., mutta näiden pänttääminen on täysin vapaaehtoista. :)). Monistetta voi toki pitää tukena tunnilla, jos tuntuu, että siitä on apua. :) Minulta saa monisteen, jos et ole sellaista vielä saanut!
Siirryimme kappaleeseen 4 "In città", ja teimme tehtävät sivulla 63. Harjoittelimme suurempia numeroita (näitä käydään toki läpi myöhemminkin) sivulla 63, ja kuuntelimme ja käänsimme tekstin. Uutena kielioppiasiana tuli määräisen artikkelin monikko sivuilla 70-71.
Läksyksi pyysin teitä etsimään tekstistä substantiivien ja määräisten artikkeleiden monikkomuotoja. Koittakaa muistella määräisen artikkelin monikkomuodon perussääntöjä ja yhdistää ne substantiiveihin:
Maskuliini: il --> i, esim. il francobollo --> i francobolli
lo --> gli, esim. lo zaino --> gli zaini
l' --> gli, esim. l'autobus --> gli autobus
Feminiini: la --> le, esim. la ragazza --> le ragazze
l' ---> le, esim l'università --> le università
Näistä jatketaan ensi viikolla ja tutustutaan seuraavaan verbitaivutusluokkaan. :)
Buon fine settimana a tutti!

lauantai 18. tammikuuta 2020
15.1.2020
Ciao a tutti,
tietotekniset asiat aiheuttavat joskus päänvaivaa, tämän vuoksi saan julkaistua keskiviikon tuntitiivistelmän vasta tänään, mi dispiace!
Pitkän paussin jälkeen omistimme tunnin kertauksille: kertailimme tunnilla runsaasti kappaleen 3 teemoja suullisten tehtävien avulla: säännöllisten ARE-verbien taivutusta, A/IN/DA -prepositioiden käyttöä sekä numeroita 100 asti.
En antanut kirjallisia kotitehtäviä, mutta pyysin teitä kertailemaan erityisesti andare-verbin sekä säännöllisten ARE-verbien taivutuksia.
Ensi tunnilla saatte minulta yhteenvedon kaikista tähän asti käydyistä kielioppiasioista! Ja jatketaan toki kertailua myös ensi tunnilla, ja siirrytään sitten myös seuraavaan kappaleeseen. Poissaolijat pääsevät viime tunnin teemoihin hyvin mukaan kertailemalla kappaleen 3 asioita. :)
È stato un piacere conoscervi tutti! Oli oikein mukava tutustua teihin kaikkiin! Muutama henkilö puuttui, mutta pääsen tutustumaan teihin sitten kun pääsette paikalle. :)
Buon fine settimana a tutti / Hyvää viikonloppua kaikille!
-Alina
PS: tästä pääsette katsomaan, miten Perugiassa vastaanotettiin vuosi 2020. Capodanno = uusivuosi, uudenvuodenpäivä.

perjantai 15. marraskuuta 2019
ELOKUVAILTA 15.11
VIIMEINEN OPPITUNTINNE KORVAANTUU ELOKUVAILLALLA PERJANTAINA 15.11 KLO 16:00, KATSOMME KLASSIKKOELOKUVAN CINEMA PARADISO LUOKASSA 2! TERVETULOA!
Hei kaikki rakkaat italian opiskelijat!
Sydämellinen kiitos kuluneista yhteisistä hetkistä! On ollut iso ilo ja voimavara opettaa ihan jokaista teistä, olette kaikki niin positiivisia ja ihania ihmisiä. Olette myös oppineet hurjan paljon meidän kaikkien rakastamaa kieltä tämän matkan aikana! Iso kiitos myös opettajan muistamisesta!
Unohdin mainita tunnilla, että voitte lisätä minut halutessanne Facebookiin, sieltä löydätte minut nimellä Annika Vuorenmaa sekä Instagramista nimimerkillä annik4katriina. Kanavista näätte sekä vauvaterveisiä että tietoa siitä, koska sitten joskus palaan äitiyslomalta.
Un abbraccio e a presto! <3
Annika
keskiviikko 6. marraskuuta 2019
6.11
![]() |
| Che bei fiori! |
Tänään treenailimme vielä ammatteja sekä uutena opimme säännöllisten ARE-verbien taipumisesta s.56. Poissaolijat voivat tutustua asiaan itsenäisesti sekä kotitehtävien avulla s. 61 teht 6 ja 7ABC.
Huom! Meillä on ennen joulua vielä yksi tavallinen tunti (13.11). Tällä tunnilla vietämme pikkujoulua ja touhuamme kaikkea mukavaa tähänastisten teemojen parissa: luvassa mm työpistetyöskentelyä sekä tietovisa! Tuon teille vähän teetä ja pipareita lämmikkeeksi, jotta päästään mukavaa pikkujoulutunnelmaan. Toivottavasti nään teistä vielä suurimman osan tällä pikkujoulukerralla! :)
Viimeinen tuntinne (joka muuten olisi 20.11) korvaantuu tänä vuonna äitiyslomani vuoksi PERJANTAINA 15.11 elokuvailtamilla. Katsomme yhdessä italialaisen elokuvan CINEMA PARADISO, johon voit tutustua etukäteen tästä. Luokan ja tarkan kellonajan ilmoitan viimeistään ensi viikon tunnilla.
Ci vediamo mercoledì prossimo! :)<3
Annika
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)